HiHo – K-Sudet, Paluu maan pinnalle
- lokakuu 30th, 2010
- Posted in Raportti . Uutiset
- Write comment
HiHolla oli alla makoisa voitto maanantaisesta ottelusta Inkkareita vastaan, ja monien pelaajien mielissä oli alkanut jo hautua ajatus suomisarjakarsinnasta. Osalla ajatukset olivat irronneet jo niin vahvasti formaatista, että tutun ja turvallisen Sencon verryttelypallon tilalle oli menty hankkimaan suomisarjatasoinen Puman pallo. Kuten arvata saattaa, uusi pallo ei pysynyt alkuverryttelyssä kakkosdivaritasoisten HiHo-sotureiden hallussa, ja kaikki ainekset katastrofiin olivat valmiit.
1.erä
Pelin alku oli tarkkaa eikä tilanteilla herkuteltu. Kumpikin joukkue odotteli toisen ensimmäistä siirtoa. Ensimmäisen siirron teki lopulta HiHo, kun harmittoman näköisessä 1-1 hyökkäyksessä HiHon puolustaja kompastui oman alueen ringetteviivaan, ja K-Susien Aapeli Lievemaa pääsi siirtämään vierasjoukkueen 1-0 johtoon ajassa 12.41. Erän lopulla Timo ”Emmerdale” Tukiainen pääsi yrittämään tasoitusta tyhjään maaliin, mutta K-Susien maalissa pelannut Ville Vähäsalo onnistui koppaamaan maalintekoyrityksen jalkapallohenkisellä heittäytymisellään. Erätauolle siirryttiin vierasjoukkueen johtaessa 1-0.
2.erä
Erän alussa jäällä nähtiin nälkäinen HiHo. Sakari ”toveri” Nurmi onnistui katkaisemaan vastustajan avausyrityksen, ja siirsi kiekon välittömästi maalin edessä päivystäneelle Timo ”Viron jatkot” Virtaselle. Virtanen ei empinyt hetkeäkään, vaan iski lötän verkon perukoille ajassa 20.31. Tasoitusmaalin ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Oman siniviivan päällä sekoillutta HiHo-laumaa rankaistiin vajaan kahden minuutin kuluttua, ja Jämsän K-Sudet olivat jälleen maalin johdossa.
Nälkäisessä karvausvireessä ollut Nurmi ei antanut johtomaalin haitata. Vain 23 sekuntia K-Susien maalista Nurmi oli karvannut kiekon vastustajan maalin takaa HiHolle. Napakka syöttö vastustajan maalivahdin ohi maalilla olleen Timo ”10kori” Tukiaisen lapaan, ja peli oli 2-2.
Tähän kuitenkin loppuivat HiHon hyvät otteet, ja ajassa 25.18 K-Sudet pääsivät siirtymään 2-3 johtoon ylivoimalla. Erän loppupuolella Anssi ”Ove” Juntunen tuli jäähyltä onnistuneesti vaihtoon vapauttaen Timo ”vain tyhjiin” Tukiaisen läpiajoon. Epävarmasti esiintynyt Tukiainen ei kuitenkaan onnistunut ujuttamaan pikkumustaa reppuun. Erän lopussa joukkueen kipparin Timo ”esimerkki” Tukiaisen turhautuminen alkoi purkautua. Kiekko-Susien pelaajien töniessä Tukiaista, jämsäläisten vieraskiertueelle ottamansa tuomari Matti Jämsä totesi Tukiaisen olevan syypää nahisteluun, ja langetti miehelle 2 minuutin jäähyn väkivaltaisuudesta. Muutama harkitsematon sana Tukiaiselta, ja Jämsän kädet paukahtivat lanteille 10 minuutin käytösrangaistuksen merkiksi. HiHo langetti tästä puolestaan Tukiaiselle oman rangaistuksensa, olutkori seuraavaan saunailtaan. Erätauolle siirryttiin vierasjoukkueen johtaessa 2-3.
3.erä
Kolmannen erän alku oli fyysistä peliä, mutta maaleja saatiin odottaa yli erän puolivälin, kun K-Sudet onnistuivat tekemään reiluun kahteen minuuttiin kaksi maalia. HiHon turhautuminen kasvoi entisestään turhien jäähyjen muodossa, ja K-Sudet pääsi rankaisemaan HiHoa vielä kerran kaksi puoli minuuttia ennen pelin loppua. Loppunumerot 3-6 viimeisteli HiHon poliisi Heikki Vaajasaari, mutta tämä ei kuitenkaan lohduttanut kotijoukkuetta. HiHo oli tänään huono, mutta kaikesta huolimatta joukkue aloitti välittömästi latautumisen seuraavan päivän peliin LeKin kakkosta vastaan.
OttelutapahtumatGorillat:
Sakari Nurmi – Miehelle vaatimaton 1+1, mutta oli silti joukkuuen paras
Anssi Juntunen – Naapurikentältä kuului useaankin otteeseen huuto: ”Juntunen on jäätävä”. No kai se sitten oli.
Timo Virtanen – Pakko antaa jollekin…
Lampaat:
Timo Tukiainen – Oli todellinen musta lammas muiden lampaiden joukossa
HiHo – Liikaa jäähyjä eikä maalinteko onnistunut
Tuomarilinja – Kiekko-Sudet olivat tuoneet oman tuomarinsa peliin. 2min jäähyt 10-5 HiHolle.
Kokoonpano:
Nurmi – Virtanen – Tukiainen
Heinikkala – Juntunen – Vaajasaari
Rinta-Jaskari – J. Mäkelä – Mestsaninov
Leppänen – Katainen – Hyvärinen
Tinkanen – Heikkinen
Hukkanen – Uitto
Väliaho – Viljanen
Niemi
(Tietäväinen)

- HNN (HiHo Network News)

No comments yet.