HiHo-perhe tarjosi lauantai-iltana pari jännitysnäytelmää Ahvenisjärven Sentteri-Areenalla. Kyseessä olivat jäähdyttelijöistä koostuvan JälkiHiki-Hockeyn Teräselementti-kaukalolla käyty taisto 3.divari paikan säilyttämisestä. Samaan aikaan Visura-areenalla käytiin Hiki-Hockey:n kapina sarjajumbo Hokkareita vastaan, jossa HiHo:n apinalaumalla oli tavoitteena paikka auringossa kohti HiHo-historian kirkkainta virstanpylvästä – Suomisarjan karsintasarjaa.

Oman suolansa peliin toi se, että Hiki-Hockeyn Anssi ”Hut hut” Juntusen ura HiHossa oli katkolla. Taikamaan monsuunisateisiin maagisuutensa kadottaneen Juntusen olisi omien sanojensa mukaan pystyttävä tässä pelissä parempaan kuin pelkkiin kiikareihin. Myös Matti Tinkasen halu osallistua alkulämmössä vastustajan pallorinkiin herätti ihmetystä ja jopa huhuja sopupelistä. Pukeutumistiloihin saatiin luotua harras tunnelma ”viturookietten” toimesta jättämällä mankka kopalle. Hiljaisuuden vallitessa olikin hyvä tilaisuus vaihtaa kokkauskokemuksia, joista ainakin Heikki ”Kielipoliisi” Hukkasella riitti asiantuntemusta. Mikä oleellisinta, myös pari teesiä illan pelistä jaettiin. Jussi ”Zeta” Uitolla oli pakeille selvät ja yksinkertaiset neuvot – Nopeat ja tarkat avaukset.

1.erä

Ensimmäinen vaihto tuli kuvastamaan ottelun alun luonnetta. Hokkareiden luistin kulki sen, mitä odotettiin, kun taas HiHo:n pelaajat olivat vielä, alkulämmön sencoilusta huolimatta, ja osin juuri siitä syystä, varsin ponnettomalla liikkeellä askissa. Kovaa hämmästystä ekan vaihdon loppuun aiheutti HiHon herrasmiespelaaja Timo ”Koivu” Virtasen kuumuminen. Tämän ennennäkemättömän, kerran kauteen tapahtuvan, kiukkupurkauksen kohteeksi joutui hokkaripelaajan ristiselkä, kun ”Tinke” koitti väen väkisin poikkarilla pelaajaparkaa pois kaukalosta jään ja laidan välistä. Osin siitä suivaantunut Hokkarilauma pääsi kuittaamaan avausmaalinsa toisen vaihdon päätteeksi nopeasti käännetyllä vastahyökkäyksellään Aki ”Pila” Kaipilan maalatessa Raipalan ja Lahden säestyksestä. Ennen kuin kakkossentteri Juntusella oli hengitys tasaantunut takaiskusta, ennätti hän jo vaihtopenkille utelemaan joukkueen rahastonhoitaja Heikkisen tulevan illan keittosuunnitelmia. Tilanne oli siis nopeasti nollattu.

HiHo tasoittikin pelin pian 1-1:een ajassa 02:58 Sakari ”Toveri” Nurmen maalilla Tukiaisen ja Uiton Jussin avustuksella. Maalista huolimatta HiHon peli jäällä vaikutti selvästi kipsiseltä. Mailaansa selvästi liikaa puristi keittouteluilla hämmennetty Heikkinen, joka sai erässä teesien vastaisesti vain kaksi syöttöä lapaan aiheuttaen useita omanpäänaloituksia pitkiksi lyödyillä kiekoillaan. Toisaalta erässä oli ilo nähdä ”Kielipoliisi” ja ”Zeta” Uitto hommissa. Tämä näky ei todellakaan ollut mitään märän tukin päällä liukastelua, vaan vahvaa rouhimista oman- ja hyökkäyspään takalinjoilla. Kovasta työstä palkkiona nähtiinkin pelin seuraava maali pakkiparin toimesta. Hukkasen ”laukkauksesta” Uitto ohjasi kiekon maaliin Virtasen saadessa maaliin toisen syötön.

Seuraavaksi pöytäkirjaan kirjattiin Hokkareiden tasoitusmaali Aki Mielosella yhdennentoista minuutin puolivälissä. Loppu erään tarjottiin Hervannan keltamustille ylivoimaa. Ensimmäinen jäähyistä kului lähinnä HiHo:n omassa päässä. Toisen jäähyn päälle HiHo sai Hokkaripelaajan (Viitala Teemu) polvitaklauksesta kahden miehen ylivoiman, kun opiskelijaporukan Sakari Nurmi loukkaantui tilanteessa. Muuta merkintää pöytäkirjaan ei erässä enää tehty.

2.erä

Toinen erä oli varsin rikkonainen. Erässä jaettiin seitsemän kahden minuutin jäähyä, joista ensimmäinen merkattiin Juuso ”Susikoira Roi” Olanterälle kyynärpäätaklauksesta ajassa 21:52. Kuitenkin HiHo:n harjaantunut alivoima selvitti tilanteen yhdessä maalintolpilla seisseen Jussi ”Hessu Hopo” Niemen kanssa.

Ottelun puolivälissä HiHolle avautui paikka kokeilla ylivoimaansa laihoin tuloksin. Tällä kertaa pidemmän korren vei vierasjoukkueen maalivahti Lauri ”Monikola Roi” Harjula. Sen sijaan Hiki-Hockeyn Tukiaiselle vihellettiin ylivoiman päätteeksi kyseenalainen kampitusjäähy. Eikä tilannetta helpottanut minuuttia myöhemmin vihelletty toinen kampitus alivoimalla taistelleelle puolustaja Tinkaselle. Vastustaja ei jättänyt käyttämättä kahden miehen ylivoimaansa vaan Heikki ”Heke” Koskela sai kunnian iskeä Hokkareiden kolmannen pöntön pelikellon osoittaessa aikaa 32:33.

Koskelan juhlat jäivät kuitenkin lyhyiksi, sillä seuraavassa vaihdossaan jäähyn ansainnut peluri sai todistaa HiHo:n ylivoimamyllyn tehokkuuden jäähyboxista käsin. Pöytäkirjan mukaan Matti Tinkasen maali syntyi aikaan 37:21 Sakari ”Toveri” Nurmen lusikoidessa kiekon häkkiin. Kylläkin katsomossa olleiden tarkkasilmäisten ukilaisten (lue uusikaupunkilaisten) mukaan tuomarit todellisuudessa palkitsivat HiHo-laumaa maalinarvoisesti pelkästä yläriman kolistelusta. Yhtä kaikki, HiHo oli noussut toistamiseen tasoihin ottelussa.

Sydämen tykytyksiä tarjoiltiin monikymmenpäiselle yleisölle vielä toisen erän loppuun HiHo:n jäähyillessä kahden pikku kakkosen arvoisesti. Jäähyllä olivat saman aikasesti Mikko ”Kapane” Katainen ja pian alivoiman alkamisen jälkeen herkällä pillillä viheltäneen tuomariparin ansiosta kampitusrikkeellään pakki Heikkinen.

Summerin soidessa päätelmät rikkonaisesta erästä olivat yhtenevät. Jälleen kerran heikko esitys HiHo:laisilta yksittäisistä valonpilkahduksista huolimatta. Siispä maajoukkuetauolla olisi reenien painopisteen kohdennuttava toisen erän harjoitteluun.

3.erä

Kolmenteen erään Hiki ”Hoki” Hockeyn valmennus päätti tiivistää kokoonpanoa jättämällä neloshyökkäysketjun pois, mistä kovaa uutta tulemistaan tekevä nelossentteri Rane ”Daddy Cool” Rannila esitti pienimuotoisen vastalauseen. Kuitenkin valmennuksen oli tehtävä jotain koittaessaan herätellä kokonaisuudessaan aneemista ”Hoki”-laumaa.

Erän alun alivoiman jälkeen lauma pääsikin hieman parempaan liitoon. Jokainen kentällinen sai luotua tilanteita. Varsinkin kolmosketjun vahva esiintyminen ilahdutti HiHo-faneja katsomossa. Erityisen kiitoksen peliesityksistään sai kotijoukkueenkin upeilla pommeillaan sytyttänyt ihmiskuula Anssi ”Häkkipää” Hyvärinen.

Tamperelaisten ryhtiliike toi halutun tuloksen. Pelin komeimmasta maalista ajassa 44:59 vastasi apinalauman golf-ammattilainen Matti ”Happy Gilmore” Tinkanen. Tinkanen seilasi päättäväisesti omalta siniseltä hyökkäysalueelle, jossa näki sopivan väylän maalille ja svingasi avauslyöntinsä suoraan maalin yläkulmaa. Vastustajan maalivahdin useat lumikolatkaan eivät auttaneet näin tarkan vedon edessä. Lieneekö johtoaseman saavuttaminen hieman laskeneen HiHo:laisten vireystasoa, sillä Hokkarit pääsivät pian alivoimaisena kuittaamaan tasoituksen ylivoimahaun kontattua pahemman päiväisesti. Petron Niko iski kiekon verkkoon 50:70.

Pelissä alkanut viimeinen kymppi osoittautui erittäin dramaattiseksi – HiHo:lle riittäisi pelkästään voitto varsinaisella peliajalla. Tasoituksesta intoutunut vierasjoukkue lisäsi tempoaan ja sai hankittua jäähyn kotijoukkueelle. Jäähyaitioon liukui Ville ”Kebab salaatilla ilman salaattia” Rinta-Jaskari. Paikkansa hyvin hyödyntäneet Hokkarit lusikoivat ylivoimapöntön maalin edestä, kun valuvaa hiekka oli tiimalasissa jäljelle hieman reilut kolme minuuttia. Kiekon pomppiessa vastustajalle lopun tasoitusmaalitalkoiden aikaan oli HiHo:n tyytyminen karvaaseen tappioon 4-5 Niemen maalista poistulosta huolimatta.

Pelin päätyttyä tunnelma oli latistunut. Suomi-sarja sai odottaa ja pelaajien oli aika hyvästellä Anssi ”Ove” Juntunen, joka kuin kohtalon ivaamana pelasi HiHo-urallaan numerolla kahdeksan, joka vaakatasoon käännettynä kuvastaa kiikareita (0+0:aa)… Sentään JäHi:läiset pelasivat voittoisasti pitäen paikkansa kolmosessa. Tämän lohduttavan tosiasian avittamina päätään pikku hiljaa nostavien HiHo:laisten mieliin nousi vaihtoehtoinen ajatusmalli, jollain tavalla aiemmilta kausilta tuttu voitonreimu: ”HiHo kagoseen!”

Ottelutapahtumat

Aiheesta muualla: Aamulehti 9.11.2010

Gorillat:

Sakari Nurmi – Taisteli pelin loppuun puujalastaan huolimatta.

Anssi Hyvärinen – Taistelunmerkit erottautuivat edukseen katsomoon saakka. Ratkaisun hetkillä ”Höyry” herätteli joukkuettaan ja loi paikkoja vastustajan maalille.

Jussi Uitto – Toteutti teesejään läpi pelin ja oli ensimmäisen erän pysäyttämätön. Ekaan kuuteen minuuttiin pakki tehtaili yks+ygösen. Tästä seurannut hyvänolon endorfiiniryöppy kuitenkin sammutti pakin suurimman pistenälän.

Lampaat:

Timo Tukiainen – Joskus Alltime-pörssikärjellekin on tarjottava kolmea lammasta. Pelin viime hetkillä, kun paniikki oli suurin, odotettiin johtajamaisia elkeitä. Kiireellä.

HiHo:n kipsinen liike – Keskittyminen ennen peliä kohdentui kaikkeen muuhun kuin oleelliseen eli tulevaan kamppailuun.

Heikki Vaajasaari – Love Hotellin jälkipeleissä tappiosta syyttävää sormeaan heilutellut kahden maalin sylkijä oli kateissa silloin, kun häntä olisi eniten kaivattu. Miestä ei kiinnostanut edes varasuunnitelmana ollut gorillapuku päällä kannustaminen.

Kokoonpano:

Nurmi – Virtanen – Tukiainen
Heinikkala – Juntunen – Olanterä
Katainen – J. Mäkelä – Hyvärinen
Saarela – Rannila – Mestsaninov

Tinkanen – Heikkinen
Hukkanen – Uitto
Lappalainen – Rinta-Jaskari

Niemi

- HNN (HiHo Network News)