Lauantai-illan kiekkohuumaa tarjoiltiin jälleen Kaukajärven Sentterissä, vastakkain asettuivat Hiki-Hockey ja KaPa-80. Hiho lähti otteluun nöyrällä asenteella Heikki ”Vajari” Vaajasaaren korottaessa maalitavoitteen jo kolmeenkymmeneen ja Anssi ”Juntu” Juntusen suunnitellessa ensikaudeksi vetoketjullisia pelipaitoja. HiHo:n mainoskampanjan huomattiin tuottaneen tulosta, sillä katsomoon oli saapunut ottelua seuraamaan pelkästään naisia (nainen).

1.Erä

Ensimmäinen erä alkoi ”HiHomaisesti” Sakari ”Kari” Nurmen ottaessa kaksiminuuttisen koukkaamisesta ajassa 00:20. Peli pysyi maalittomana aina 05:45 saakka, jolloin Anssi Juntunen täräyttää ottelun ensimmäisen maalin Anssi ”Höyry” Hyvärisen ja Juho ”Börje” Haikolan syötöistä. Erän puoliväliin mennessä tilanne oli jo 3-0 Kosken Juho-Pekan ja Hyvärisen Anssin maaleilla. Ajassa 10:59 Jouni ”Taskuparkki” Marttilan peruuttaessa vasemman treenatun pakaransa maalin edustalle, toimittaa Eetu ”Väiski” Väänänen kiekon Marttilan hanurin kautta ohi Kapa-vahti Kousan. Tämä oli Marttilalle HiHo-uran ensimmäinen kaappi. Erän loppuessa HiHo oli vetänyt polviliukua yhteensä 8 kertaa viimeisen maalin syntyessä ajassa 18:32.

2.Erä

Erän ensimmäisessä vaihdossa HiHon ykkösketju lisää johtoa kahdella Juho-Pekka Kosken maalilla, ensimmäiseen syöttäjinä Nurmi ja Heinikkala ja toiseen Nurmi ja Hyvärinen. Ensimmäisestä vaihdosta lähtien oli pelin kulku selvää, polviliukuja nähtiin tasaiseen tahtiin kerta toisensa perään. Toiselle erätauolle siirryttiin tilanteessa 20-0. Erän kulun kiteyttää Saku ”Metsuri” Pihlajaniemen retorinen kysymys: ”Mitenhän tän kotona taas oikein selittää?”

3.Erä

Terävin havainto kolmannesta erästä allekirjoittaneella oli naisten lukumäärän kolminkertaistuminen katsomossa. Erän alkuun Haikola teki neljännen maalinsa ja tästä komeasta osumasta hullaantuneena Olli ”Pukki” Latva-Pukkila otti korkeasta mailasta kaksiminuuttisen. Kapa-80 käytti ylivoimansa tehokkaasti ja kavensi murskalukemat 21-1. Erää ollessa jäljellä vajaa seitsemän minuuttia oli taululle taottu vakuuttavat lukemat 26-1. Kolmenkymmenen maalin tavoite kariutui HiHo:n jäähyillessä viimeiset minuutit. Jäähyistä huolimatta Juho ”Illan isäntä” Haikola sinetöi Vaajasaaren syötöstä taululle 27-1.

Ottelutapahtumat

Gorillat

Juho ”Börje” Haikola 5+3

HiHo – 9:ssä ottelussa 105 tehtyä maalia

Rookiet – Latva-Pukkila 3+2, Marttila 2+3, Ruuhela 2+5, Väänänen 0+2

Lampaat

Yleisön määrä – 3?

Sarjan tasoero

Pyhäinpäivän bussit

Kokoonpano

Tuto – Mylly – Hönö
Höyry – Börje – Juntu
NH – PHJ – Pukki

Liha – Hima
Saku – Vajari
Pommittaja – Väänänen

Hans del Tigre