HiHo – Fortuna 18.12.2010
- tammikuu 9th, 2011
- Kommentoi
Taas oli HiHo poikien aika harrastaa hieman hokia lauantai-illan ratoksi jo käsitteeksi muodostuneelle ”suurelle yleisölle”. Kukapa ei haluaisi nähdä tampereen neljänneksi parasta jääkiekkoa!? Vai onko yleisökatoon syynä se, että google maps antaa Sentteri hallin paikan moottoritien väärälle puolelle. Kuka sieltä nyt jaksaa kävellä.
Valmistautumisesta tämä peli ei ainakaan voinut jäädä kiinni. Suurin osa sotureista oli ainakin keskittynyt tai yrittänyt keskittyä koko viikon. Keskittyminen oli ottanut niin isolla isän kädellä otteen soturien niskoista, että reenitkin unohtuivat. Ja ne jotka eivät keskittyneet omaan tulevaisuuteensa kirjoja ahmimalla, keskittyivät olennaiseen. Kapasen kattoterassiteekutsuilla taisi olla pilaantuneita teen lehtiä tarjolla kun puolella porukasta oli kra… nuha seuraavana päivänä eikä siten viimeistely harjoituksistakaan tullut mitään.
Pelimiehen juhlapäivänäkin osallistuminen oli osalla epävarmaa ja niinpä taas kerran kaikki osallistujat sivuston arvontakuponkia ahkerasti ”kyllä” merkinnöillä täyttävät kutsuttiin mukaan Fortunan kaatoon. Paikalle oli myös pyydetty oppejaan jakamaan jo aktiiviuransa lopettanut ja nykyisin kinkkujen erikoismies, maailmanluokan surffaaja, Virmasten veljeksistä isompi muttei vähäisempi, Nallukka. Aluksi hän kävi ojentamassa toimitsijat omiin pikku tehtäviinsä mutta kun siellä ei apuja enää tarvittu niin puupenkin takana oli tilaa.
1.Erä
Hyvin treenatun viikon jatkeeksi oli jokainen HiHo soturi elämänsä vedossa ja yhteistyö kentällä silmiin pistävää suorastaan silmiä kirvelevää. Heti pelin aluksi, ennen kuin kiekko edes tipahti jäähän, Virmasen veljeksistä toinen, vielä uraansa jatkava, voimanpesä, esitteli voimiaan ja pisti irtolapasensa poikki keskipisteeseen näyttääkseen vastustajalle, että ollaan tosissaan. Ikäväkseen, tapahtuman jälkeen, hän kuitenkin huomasi, ettei ollut ottanut varamailaansa mukaan.
Peli lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja tilanteita tuli kuin liukuhihnalta kummassakin päässä. Ajassa 4:25 HiHon ikänestori Joose Kreutzer sai korkeasta mailasta jäähyn, jonka aikana Fortuna esitteli sarjan parasta ylivoimaansa onnistuen 11s jälkeen näyttävän kuvion päätteeksi. Maalin jälkeen HiHo soturit eivät jääneet tulen makaamaan vaan antoivat koko katsomonväelle rahoille vastinetta ja tasoittivat pelin lukemiin 1-1 vain 19 sekuntia edellisestä. Asialla oli Ville ”RJ” Rinta-Jaskari, joka ennen peliä tunnusti, että krapula se oli eikä mikään kurkkumätä! Syötöt tähän kirjauttivat majakka ja perävaunu, maestrot ”PJ” Heinikkala ja ”Oil” Olanterä.
Ensimmäinen erä tarjosi muuten vauhdikasta peliä puolin ja toisin ja paljon maalintekopaikkoja varsinkin Fortunan päässä mutta HiHon luokaton maalinteko teki taas kerran vastustajan maalivahdista maailmanluokan pelaajan. Torjunnat Fortuna-vahti Koistiselle 20 vs. HiHon Niemi 11. Huhut kyllä kertovat, että Koistiselle tarjottaisiin parempaa sopimusta HiHosta kuin Fortunasta. Tarttuuko poika syöttiin jää nähtäväksi.
2.Erä
Toinen erä ei tuonut muutoksia voimasuhteisiin. Tasainen erä aloitettiin HiHon ylivoimalla mikä jäi jälleen kerran laimeaksi. Ylivoiman jälkeen Fortunan Teemu Alanen päätti kokeilla yksinäisen hyökkäyksensä päätteeksi pikku lääpäisyä siniviivaavalta, joka menikin lopulta helpohkosti ohi hölmistyneen HiHo-vahti Niemen. Tätä maalia ei tarvinnut videolta katsella kun kiekko jäi ylätakaraudan ja toppauksian väliin hyvään talteen. Tästä vain reilu minuutti ja asialla oli taas kerran HiHon aggressiivinen kagoskenttä. Asenteella maalin jälkeen maaleja mättämään laitettu vitja laittoi kroppaa likoon ja kiekkoa liikkeelle. Näyttävän maalin viimeisteli kentällisen taustalta HiHo pakki Heikki ”siveys” Hukkanen. Esityön ja rankan raadannan tähänkin maaliin tekivät Fy ja Bi, Heinikkala ja Olanterä.
Ajassa 27:12 HiHo-vahti Jussi ”lätty” Niemi sai kiekon lapaansa, odotti ja harkitsi hetken, vippasi sitten kiekon hallitusti suoraan katsomoon tietäen, että Antti ”AV” Saarela on tänäänkin mukana HiHon vahvuudessa. Harkittu teko kannatti! Tälläkin kertaa! Turun toveri ”Sakke” Nurmi vapautti Saarelan alivoimalla läpiajoon ja vain 11 sekuntia jäähyn alkamisesta punalamppu vilkkui Forttuna-vahdin takana. Sarjan ylivoimaisesti parasta alivoimapelaamista oli taas esitelty mallikkaasti ja tehokkaasti. Kyllä 5 tehtyä alivoimamaalia kertoo HiHon vaarallisuudesta silloin kun kentällä on tilaa eikä omat ole tiellä.
Fortunan Kalle Pohjonen onnistui kuitenkin tasoittamaan tasakentällisin toisen erän loppulukemiin 3-3 ajassa 33:26.
Jälleen kerran maalillisesti tasainen erä jatkui HiHon pommittaessa Koistisen maalia 18 laukauksella (HiHo Niemi 11) ja näennäisesti hallitsemalle kentän tapahtumia mutta maalinteon ontuessa tarvitaan näemmä reilusti enemmän paikkoja.
3.Erä
Kolmannen erän aluksi puheet ja katseet keskittyivät lähinnä Fortunan pikkuväkkärä numero #4 Rasimäen jalkoihin, jotka tikkasi kuin vanha Singerin ompelukone. (Vaikka nämä jalat eivät ole mitään verrattuna HiHon legendaarisen #4 jalkoihin ja liikkeeseen.) Siinä meni ajatukset niin sekaisin, että Fortuna pääsi tuikkaamaan pari maalia nopeaan tahtiin ajassa 45:50 sekä 46:40. HiHo kuitenkin painosti ja laukoi (Koistinen 19 torjuntaa) mutta tehottomasti. Paikkoja oli mutta jos tyhjistäkin saadaan ohitse niin vaikeaksi menee.
Tilanne oli todella kihelmöivä ja jännitystä oli ilmassa hallin täydeltä. HiHon maali roikkui ilmassa. Lopulta Fortunan miehitys päätti antaa hieman lisää mahdollisuuksia kun 3 Oriveteläistä ottivat puolen minuutin sisään kakkoset (viimeisin 51:57). Täten HiHo pääsi kahden miehen ylivoimalla rummuttamaan kohti Koistisen maalia. Eikä siihen kauaa tarvittu kun HiHon YV2 tuotti tulosta Jere ”PHJ” Mäkelä kun täräytti kiekon maalin perukoille ajassa 52:02 ”kirstu” Heikkisen ja ”Oil” Olanterän syötöstä. Kahden miehen ylivoimaa jäi vielä 1,5 minuuttia jäljellekin mutta… Tehotonta, on se tehotonta!!
Oli aikalisän paikka! Nalle Virtanen jakoi vielä viimeiset ohjeet ja passitti kentälle kuumimmat pelaajat viimeisille sekunneille. Aloitus voitto ja siitä häkki, jatkoaika ja taisteluvoitto. Näin kuului viimeiset neuvot… Ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan tällä kertaa. 3 sarjapistettä matkasi Orivedelle lukemin 4-5.
Gorillat:
Koko kakoskenttä: HiHon parasta ja näyttävän näköistä näennäistä hallintaa. Paikkoja vaikka useampaankin (3/4 maalia tänään)
Juuso ”Oil” Olanterä: Joulupukilta lisää öljyä saanut laituri oli jälleen kerran soturien tehokkain ja esitteli näyttävää kiekon hallintaa. Liike lähtee lanteista.
Antti ”AV” Saarela: Alivoimien erikoismies. Mies pitää päästää alivoimalla kentälle makso mitä makso!! Jo kolmas AV-maali (+ 1 syöttö) tässä sarjassa viidessä pelissä.
Lampaat:
HiHon kolmas hyökkäyskenttä: On se nyt kumma kun pakit ei osaa avata vastustajan siniselle.
HiHon kolmas erä: kun se kone hyytyy niin se hyytyy.
Timo ”lämäri” Mähönen: Miehen lämäri on kuin suomen maajoukkueen Otto Tikalla (205km/h), osoite vain on yleensä pleksi tai maski. Kumpa nämä saataisiin maalia kohden niin vastustajan molari olisi ihmeissään ja HiHo ratkaisisi pelejä edukseen.
Kentälliset:
Nurmi – Virtanen – Saarela
Olanterä – J. Mäkelä – Heinikkala
Katainen – Kreutzer – Mähönen
Tinkanen – Heikkinen
Hukkanen – Rinta-Jaskari
Hannula – Väliaho
Niemi
Liimatainen (luukulla)
- HNN (HiHo Network News)

