HiHo-HC Nokia – Ilotulitusta koko rahalla
- lokakuu 2nd, 2012
- Kommentoi
Lauantai illan hämärtäessä HiHo-soturit saapuivat kopalle takit avonaisina. Tähän olikin aihetta, sillä alla oli kaksi peräkkäistä voittoa kiven kovassa Hämeen etelä-lohkossa. Vähitellen illan ottelun lähestyessä saatiin ajatukset kuitenkin siirrettyä futiksen pomputteluun. Kotijoukkueen koutsi Joonas ”Hönö” Heinikkala teroitti joukkueelle ennen ottelun alkua jäähyttömyyden tärkeyttä. Boksista pelejä ei voiteta. Aiemmissa otteluissa tiuhaan jäähyaitiossa istunut Juho-Pekka ”mylly” Koski katsoi Heinikkalaa silmiin ja nyökkäsi.
1. ERÄ
Ottelu ehtii vanheta vain reilun minuutin, kun Anssi ”Ove” Juntunen osoittaa ymmärtäneensä täysin Heinikkalan peliä edeltävät höpinät. Ove ottaa luulot pois ja ryntää itselleen rangaistuksen. Vastoin omia puheitaan Heinikkala riistää kiekon alivoimalla, karkaa läpiajoon ja siirtää HiHon 1-0 johtoon. Seuraavan jäähyn puolestaan ottaa vastustaja ja tasoittaa pelin alivoimalla. Heikki ”Vajari” Vaajasaari näyttää hölmistyneeltä ja kuiskaa pakkiparilleen: ”Voitetaanko nämä sittenkin boksista?” Pelikellon tikittäessä erän jälkimmäistä kymppiä jäähyjä otetaan edelleen tasaiseen tahtiin, mutta maaleja aletaan hakkaamaan ylivoimalla. Ensin ajassa 11:56 HC Nokia siirtyy ylivoimalla 1-2 johtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Atte ”svenska” Finska kurittaa viuhuvalla lämärillä entistä kotijoukkuettaan loistokkaan YV-kuvion päätteeksi ja tilanne on 2-2. Erän lopulla HiHon ylivoima- toimii vielä kertaalleen, kun Saku ”Hattu” Pihlajaniemi pysäyttää kellot aikaan 17:42. Erän lopulla nokialaiset pääsevät harmittavasti tasoittamaan ja erätauolle siirrytään tasatilanteesta 3-3.
2.ERÄ
Toiseen erään HiHolaiset tulevat erittäin flegmaattisina ja tämän ilmentymänä koutsi Heinikkala ottaa jäähyn heti erän alkuun. Nokialaiset rankaisevat välittömästi ja siirtyvät ylivoimalla 3-4 johtoon. Joonas ”Heini” Heinikkala paikkaa kuitenkin penaltinsa hetkeä myöhemmin, kun hän paukuttaa ylivoimalla järkyttävän lämärin ohi HC Nokian maalivahti Vellosen. Punalamppu palaa, tilanne on 4-4. Erän loppupuolella koko ottelua leimannut jäähyily jatkuu ja Nokian peli alkaa kulkea kotijoukkuetta paremmin. Nokialaiset kyhäilevät erän jälkimmäisellä puoliskolla peräti neljä maalia ja tauolle siirrytään tilanteessa 4-8.
3.ERÄ
Erätauon aikana HiHo-kopissa huokuu taistelutahto ja Heinikkala uskottelee joukkueelleen, ettei peliä ole vielä hävitty. Kopista jäälle asteleekin uudistunut joukkue ja erityisesti Pihlajaniemen silmistä huokuu taistelutahto. Kolmas erä alkaa tästä huolimatta mollivoittoisesti, sillä vastustajat lisäävät johtonsa jo viiteen maaliin Kosken istuessa jälleen jäähyaitiossa. HiHo päättää 4-9-tilanteessa, että nyt on annettu tarpeeksi eteen. Jussi ”Parkanon kaataja” Uitto kaventaa ylivoimalla tilanteeksi 5-9. Syöttöpisteet Uiton maaliin saalistavat Vaajasaari ja Koski. Erän puolivälin vaiheilla molemmat joukkueet sortuvat jäähyilyyn ja peli on rikkonaista. Ajassa 49:36 Saku ”Hattu” Pihlajaniemi laukoo HiHolle kavennuksen Heinikkalan ja Sakari ”Karikiikarikari” Nurmen syötöistä. Kotijoukkue innostuu 6-9 tilanteesta ja erityisesti Vaajasaari haluaisi jättää kirin tähän. Kutkutteleva tilanne säilyy taululla tasan kaksi minuuttia kunnes HiHon rookiet näyttävät osaamistaan. Akseli ”NH” Ruuhela naatiskelee HiHo-uransa ensimmäisestä maalista. Syöttöpisteet tähän kirjataan niin ikään rookiekauttaan pelaaville Olli ”Pukki” Latva-Pukkilalle ja Jouni ”Pommittaja” Marttilalle. HiHon kirin ollessa vauhdissa nähdään harmittava takaisku, kun puhtaan aloitusvoiton jälkeen Nokian Jesse ”Vaimari” Vaimare karkaa läpiajoon ja laukoo Nokialle kympit tauluun. Syöttöpisteen tähän kaunokaiseen saalistaa Timo ”Mini” Heinonen. Hiki-Hockey ei kuitenkaan lannistu tästäkään, sillä hetkeä myöhemmin burn out-kauttaan pelaava Juho-Pekka Koski ampuu jääkylmillä käsillään mustan uuniin. Esityön maaliin tekevät fiksusti Joonas Heinikkala ja Kari Nurmi. Seuraavaksi pelikellot pysähtyvät ajassa 55:19. Saku ”Hattu” Pihlajaniemi kaventaa illan kolmannella osumallaan tilanteeksi jo 9-10. Pihlajaniemen kolme maalia on erittäin hieno saavutus – pakilta. Kotijoukkueen raju kiri ei kuitenkaan tuota enempää tulosta ja ottelun loppunumeroiksi jää 9-10.
Gorillat:
Saku Pihlajaniemi – Kolme maalia, kolme gorillaa
Heikki Vaajasaari – Esitti itsevarmoja otteita läpi ottelun
Olli Latva-Pukkila – Väläytteli paikoitellen osaamistaan gorillan arvoisesti
Lampaat:
Kiikari-kagonen – Pieniä isoja miehiä

