KeuPa HT – HiHo

Orivedeltä rangaistuslaukauskisan jälkeen kaksi pistettä hakeneen HiHon oli sunnuntaina vuoro matkata Keuruulle, jossa vastaan asettui kympit taululle kahdessa edellisessä pelissään takonut sarjajohtaja Keupa Ht. Liekö tästä syystä joillakin HiHolaisilla valahtaneet vellit housuihin kun kaikenlaiset kissanristiäiset kuten “Turku” koettiin esteeksi pelaamiselle. Onneksi HiHosta löytyy myös selkärankaa omaavia pelureita ja Keuruulle saatiin kasaan 14 kappaletta kovii nimii kohtaamaan peliennakkoissa ylivoimaiseksi arvioitu muoviseura.

1. erä

HiHo lähti peliin tiukalla asenteella ja hyvällä liikkeellä, joka kantoi hedelmää jo ajassa 02:24 kun vastustajan Heikki Virkajärvi taklasi ruukie Jere ‘Pilluhiiri’ Mäkelää selästä 2+10min rangaistuksen arvoisesti. HiHon ylivoima oli kuitenkin totutun tehotonta eikä kuparista saatu vielä tässä vaiheessa rikottua. Jäähyn loputtua peli jatkui tasaisena, kunnes Tomi ‘Skrode’ Heikkinen joutui ottamaan ajassa 06:47 2min jäähyn. HiHon AV puolusti tiiviisti eikä Keupa saanut vaarallisia paikkoja aikaiseksi, mutta 08:28 Jere “PH” Mäkelä sai kahden minuutin rangaistuksen eli kakkosen kampituksesta kun tuomari meni täydestä Keupan maalivahdin näyttävään kaatumiseen kaukana maalivahdin alueeltaan. 5vs3 ei tuottanut maalia, mutta viidellä neljää vastaan Keupa ei enää erehtynyt, vaan siirtyi ajassa 09:17 1-0 johtoon komean syöttökuvion päätteksi. AV-rupeama selvästi sekoitti HiHon peliä ja 10:45 Keupa kihautti tilanteeksi 2-0 ja 16:28 vielä 3-0. Maalin jälkeen HiHo pääsi taas paremmin mukaan peliin, muttei onnistunut laittamaan telkkää pönttöön. 19:05 HiHon Anssi ‘kädetön ajokoira’ Juntunen otti vielä koukkaamisjäähyn, mutta Keupan ylivoima jatkui tehottamana.

2.erä

Hieman ennen Juntusen jäähyn päättymistä Hiki-Hockeyn salskea puolustaja  Heikki ‘Don Juan’ Hukkanen sai jäähyn kampituksesta, mutta  kesti alivoiman jälleen kerran. 23:26 Keupan punakonemainen syöttöpeli tuotti kuitenkin tulosta ja peli 4-0. Erätauolla jotain vastustajan pystyyn ajamisesta puhunut Heikki ‘Kendo’ Vaajasaari kolasi bambimaisen kaatumisen päätteksi vastustajan maalivahdin verkon perukoille ja pääsi jäähyaitioon maistelemaan Hart Sportia pelikellon näyttäessä 24:32. 26:00 Joose ‘Tohtori’ Kreutzer otti vielä kagosen kampituksesta, eikä Keupa enää erehtynyt viidellä kolmea vastaan. Jatkuva alivoima väsytti vajaalukuisen HiHon ja Keupa otti pelin vahvemmin hallintaansa, vaikka HiHo ajoittain pääsikin vaarallisiin vastahyökkäyksiin ja maalipaikkoihin.  28:21 Joose Kreutzer kavensi alivoimalla kiekonriiston päätteksi 5-1, mutta Keupa rokotti vielä kahdesti ennen erän loppua.

3.erä

Kolmanteen erään HiHo tiivisti jälleen viisikkopuolustustaan ja peli muuttui taas tasaväkisemmäksi. Ajassa 43:07 kakkoskentän tutkapari vihdoin onnistui kun Juuso ‘Oili’ Olanterä syötti maalinkulmalta Anssi ‘Ove’ Juntuselle, jolla oli helppo työ sijoittaa kiekko maaliin ja nousta näin HiHon maalipörssiin kärkeen. Erän ensimmäisellä puoliskolla nähtiin vielä kolmas HiHon maali kun Kreutzer viimeisteli illan toisen maalinsa Sakke Nurmen ja Mikko Kataisen esityöstä ja kavensi pelin 9-3:en kun ottelua oli pelattu 49:17. Erän lopussa Keupa vyörytti vielä peliä toistuvasti HiHon kenttäpäätyyn, mutta joukkue taisteli tiiviisti maalivahti Jussi Niemen johdolla ja säilytti lukemat 9-3. Tappiosta huolimatta ja vaikka viimeistelyyn jäi parannettavaa voi HiHo olla jopa tyytyväinen esitykseensä. Hyökkäyskentällisten välisen limupelin voitti ykköskenttä Tohtorin osumien ansiosta teholukemalla +/- 0

Ottelutapahtumat
Aiheesta muualla: Suur-Keuruu

Gorillat:

Jussi Niemi – loistavia torjuntoja läpi ottelun (51 torjuntaa), maaliero olisi voinut olla rumempikin

Koko HiHon paikalla ollut joukkue – hyvää taistelua loppuun asti

Heikki Hukkanen – väkevää puolustuspelaamista ja hyökkäysten tukemista

Lampaat:

Timo ‘Tahdon’ Tukianen – 0+0 ja täysin näkymätön kun vastassa oli sarjakärki

Georg Mestsaninov – osallistui liikaa turhaan miekkojen kalistelemiseen; pelin loppuun vielä ikävä 5+20 min rangaistus

Heikki Vaajasaari – luistelukouluun!

Kokoonpano:

Nurmi – Kreutzer – Katainen

Heinikkala – Juntunen – Olanterä

Mestsaninov – J. Mäkelä – Vaajasaari

Heikkinen – Hukkanen

Rinta-Jaskari – Leppänen

Niemi

– HNN (HiHo Network News)

KeuPa HT – HiHo
Siirry sivun alkuun