Päivä: 09/12/2019

Uplakers – HiHo 8.12.2019

Joulukalenterin kahdeksas luukku on avattu ja aatto lähenee päivä päivältä. Edellisen päivän voitto oli saanut leuan ylös ja maitohapot pohkeisiin. erä 16 tunnin palautuminen ei riittänyt nuorelle ja vetreälle apinalaumalle. Pelin 3 ensimmäistä minuuttia joukkue pyöri Linnanmäen ketjukarusellissa ja herätystä kaivattiin. Hiljalleen jalat saatiin pelin tempoon mukaan, mutta vastustaja iski ensimmäisen. Maali oli rautaliigamaalien perikuva, […]

HiHo – Pyry 7.12.2019

Joulu on ihmeiden aikaa, joten kukaan ei ihmettele kokoontumispaikan siisteyttä. Se on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kun Seura kokoontuu paikalle lauantai-illan pelipalaveria varten. Vaikka todellisuudessa tapahtumia on riittänyt. Mutta ei niistä sen enempää, nyt keskitytään peliin. Tai no. Unet ovat syystä tai toisesta jääneet monilla vähiin, joten ajatukset saattavat vielä hieman karkailla muistelemaan menneitä. […]

Siirry sivun alkuun