Pihlajaniemi

Härkäviikonloppu vol. 2. HiHolaiset käy vieraissa

HauSi – HiHo Lauantai-illan hämärtyessä Hiki-Hockey valmistautui kauden toiseen vierasotteluun odottavaisin ja jännittynein tunnelmin. Oman jännitysmomentin tulevaan otteluun loi lähes pakonomainen voitontarve, mikäli haaveet tulevasta kaudesta rautaliigassa haluttiin pitää elossa. Vastaan tulevassa ottelussa asettui jo edeltävissä peleissä hyviä otteita esittänyt Hauhon Sisu ja odotettavissa oli tämän kauden tähän asti kovin kamppailu. 1.Erä Ensimmäiseen erään HiHo […]

HiHo – Naski2 | Kapitalismin nousu

Ronald Reaganin aikakausi Amerikan Yhdysvaltojen presidenttinä aloitti uusliberalistisen talouspoliittisen suuntauksen 1980-luvulla, jonka vaikutukset näkyvät tähän päivään asti. Reaganin omia linjauksia olivat työväestön vallan leikkaaminen, teollisuuden, maatalouden ja luonnonvarojen käytön sääntelyn purkaminen ja rahamarkkinoiden vapauttaminen niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin. Näistä lähteistä vallankumoukselliset vaikutteet vyöryivät kaikkiin suuntiin ja muuttivat maailmamme aivan uudennäköiseksi. Tarina ei kerro, mitä tekemistä […]

HiHo-HC Nokia – Ilotulitusta koko rahalla

Lauantai illan hämärtäessä HiHo-soturit saapuivat kopalle takit avonaisina. Tähän olikin aihetta, sillä alla oli kaksi peräkkäistä voittoa kiven kovassa Hämeen etelä-lohkossa. Vähitellen illan ottelun lähestyessä saatiin ajatukset kuitenkin siirrettyä futiksen pomputteluun. Kotijoukkueen koutsi Joonas “Hönö” Heinikkala teroitti joukkueelle ennen ottelun alkua jäähyttömyyden tärkeyttä. Boksista pelejä ei voiteta. Aiemmissa otteluissa tiuhaan jäähyaitiossa istunut Juho-Pekka “mylly” Koski […]

Siirry sivun alkuun